Finding opportunities Understanding customers Being there Walking the road ahead
Designer: Joomla Templates 3.2

Opiskeluni aikana Braunschweigissa Saksassa minulla oli mahdollisuus opiskella vuoden ajan Erasmus 

ohjelmassa Tampereen teknillisessä yliopistossa Suomessa. Suomalainen yliopisto on edistyksellisempi, opiskelija-ystävällisempi sekä vähemmän byrokraattinen, kuin saksalainen korkeakoulu.

Tästä syystä palasin takaisin Suomeen vuonna 1999 ja syksyllä 2000 valmistuin tuotantotalouden diplomi- insinööriksi Tampereen teknisestä korkeakoulusta. Opintojen jälkeen työskentelin kaksi vuotta erilaisten projektien parissa ja myöhemmin siirryin yksityiselle sektorille ohjelmistotestauksen alalle.

Minulle on aina ollut tärkeä tehdä omat päätökseni voidakseni tarjota parasta mahdollista palvelua ja tukea asiakkailleni. Vuonna 2005 aloitin itsenäisenä ammatinharjoittajana ajoneuvojen hyväksynnän alalla ja luovuin pysyvästä työpaikastani muutamaa vuotta myöhemmin. 

Päätös, jota en ole joutunut katumaan!

Yrittäjänä olen oppinut, että yhdestä yhteisestä Euroopan markkinasta huolimatta viranomaiset voivat olla hyvin luovia suojatakseen kotimarkkinoitaan kilpailulta. Tämä on haaste, josta nautin ja joka tuo yrittäjyyteen iloa ja innostusta.

***

Jos etsit yhteistyökumppania Suomesta, haluaisin antaa sinun käyttöösi kokemukseni ja innostukseni.

 

© 2005-2021 Maahantuontipalvelu Spieker